Yleistä

kukulogo

Kuilun Kulkijat ry on siilinjärveläinen aktiivisesti toimiva partiolippukunta. Lippukunnan jäseniä on noin 150. Viikoittainen kolotoiminta on keskittynyt Siilinjärven keskustaan seurakuntatalolle ja Toivala-Vuorela seurakuntakeskukseen. Retkeilypaikkoina ovat pääasiallisesti lippukunnan oma partiokämppä Särkijärvellä ja Ruokoniemen leirikeskus ympäristöineen.

Historiaa

vilkkilä Siilinjärveläinen partiotoiminta alkoi jo vuonna 1946. Silloin perustettiin poikalippukunta Kuilun Pojat ensimmäiseksi siilinjärveläiseksi partiolaisten edustajaksi. Tyttölippukunta Kuilun Tytöt seurasi pian perästä vuonna 1948. Vuosikymmeniä tytöt ja pojat toimivat omissa lippukunnissaan, kunnes 1980-luvulla Kuilun Pojista tuli sekalippukunta. Kuilun Pojat ja Kuilun Tytöt yhdistyivät pian sen jälkeen vuonna 1992, ja muodostivat siten nykyisen Kuilun Kulkijat ry:n. Kantavana voimana taustalla on kaiken tämän ajan toiminut Siilinjärven seurakunta.

Lippukunnan toiminta on aina ollut keskittynyt Siilinjärven keskustan ympärille. Koloina ovat toimineet niin kirkon kellarin tilat ja seurakuntatalon kerhohuoneet kuin nykyään käytössä oleva, seurakuntatalon laajennuksen jälkeen saatu oma tila. Myöhemmin toiminta on vakiintunut myös Toivala-Vuorela alueelle, jossa kolo sijaitsee seurakuntakeskuksen tiloissa. Satunnaista toimintaa on esiintynyt myös ns. sivukylillä - Hamulassa, Kolmisopella, Kumpusella ja Leppäkaarteessa.

Kalenteri


13.8. alk. viikolla Kevään toiminta alkaa
15.-19.10. Syysloma ei ryhmiä
26.-28.10. Syysretki
26.-28.10. Syysretki
23.11.-2.12. Myyjäisvalmistelut
2.12. Adventtimyyjäiset
6.12. Itsenäisyyspäivä ja lupauksenanto
10.12. alk. viikolla Syksyn viimeiset kerrat
7.1.2018 alk. viikolla Kevään toiminta alkaa

Facebook

Tiedostot

Muuta

Särkijärven vuokrauksesta vastaa Teija Vilkkilä

Venlantie 7, 71800 Siilinjärvi

p. 050 -4030041