Ilmoittaudu mukaan

Näin ilmoittaudut mukaan kauden alussa

Kausi alkaa aina elokuussa noin viikko koulujen alkamisen jälkeen. Toivomme, että mahdollisimman moni aloittaa toiminnan heti kauden alussa, mutta myös kesken kauden on mahdollista tulla mukaan toimintaan, jos ryhmissä on tilaa.

Vanhat Kulukijat

Kuksassa / asiointipalvelussa aukeaa kesän aikana ilmoittautumislinkki, jonka kautta pystyt ilmoittautumaan / ilmoittamaan huollettavasi jatkavaksi partiolaiseksi. Ryhmät julkistetaan nettisivuilla toiminnan alkua edeltävänä viikonloppuna ja ryhmänjohtajat ovat huoltajiin yhteydessä ryhmän kokoontumisajoista.

Jatkavaksi ilmoittautuminen tulee tehdä joka vuosi uudelleen, jotta tiedämme kuinka paljon uusia partiolaisia voimme ottaa mukaan toimintaan.

Uudet Kulukijat

Pidämme infotilaisuuden elokuun alkupuolella yleensä Siilinjärven seurakuntatalolla, missä pääsee tutustumaan toimintaan ja tuleviin johtajiin. Tilaisuudesta tiedotetaan Kulukijoiden somekanavissa. Ennen tilaisuutta voi jo täyttää ilmoittautumislomakkeen alla olevien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin aikaisintaan 1.8, jolloin jäsenkausi virallisesti vaihtuu. Tilaisuudessa autetaan ilmoittautumislomakkeen täyttämisessä ja lähettämisessä. Infotilaisuus ei ole pakollinen, mutta suosittelemme sitä lämpimästi. Tilaisuudessa pystymme vastailemaan kysymyksiin ja tutustumaan uusiin partiolaisiin ja toiminnasta kiinnostuneihin jo ennen toiminnan alkua.

Ryhmät julkistetaan nettisivuilla toiminnan alkua edeltävänä viikonloppuna ja ryhmänjohtajat ovat huoltajiin yhteydessä ryhmän kokoontumisajoista.

  • Vaihe 1 – Täytä rekisteröitymislomake, joka löytyy partio.fi-sivulta Kuilun Kulkijoiden tiedoista Jäsenhakemus-kohdasta. Lomake täytetään huoltajan tai täysi-ikäisen partiolaisen tiedoilla.
  • Vaihe 2 – Lisää huollettava partion asiointipalvelussa, johon siirryt suoraan täytettyäsi rekisteröitymislomakkeen.
  • Vaihe 3 – Tee jäsenhakemus huollettavalle asiointipalvelussa, siirryt tähän kohtaan automaattisesti lisättyäsi huollettavan.
    • Huom! Jos sinulla on useampia huollettavia, joille olet tekemässä jäsenhakemuksen, toista kohdat 2 ja 3 asiointipalvelussa. Valitse ylävalikosta Jäsenyys ja sen alta Jäsenhakemus.
  • Vaihe 4 – Lippukunnan ryhmävastaava on tarvittaessa yhteydessä sinuun.

Näin ilmoittaudut mukaan kesken kauden

  • Vaihe 1 – Ota yhteyttä Kulukijoiden ryhmävastaavaan. Ryhmävastaava varmistaa, että ryhmissä on tilaa ja ryhmän kokoontumisaika sopii sinulle. Ryhmävastaava antaa sinulle ryhmänjohtajien yhteystiedot ja kertoo, milloin ryhmä kokoontuu.
  • Vaihe 2 – Täytä rekisteröitymislomake, joka löytyy partio.fi-sivulta Kuilun Kulkijoiden tiedoista Jäsenhakemus-kohdasta. Lomake täytetään huoltajan tai täysi-ikäisen partiolaisen tiedoilla. 
  • Vaihe 3 – Lisää huollettava partion asiointipalvelussa, johon siirryt suoraan täytettyäsi rekisteröitymislomakkeen.
  • Vaihe 4 – Tee jäsenhakemus huollettavalle asiointipalvelussa, siirryt tähän kohtaan automaattisesti lisättyäsi huollettavan.
    • Huom! Jos sinulla on useampia huollettavia, joille olet tekemässä jäsenhakemuksen, toista kohdat 3 ja 4 asiointipalvelussa. Valitse ylävalikosta Jäsenyys ja sen alta Jäsenhakemus.
Video-ohjeistus

Tutustuminen toimintaan

Haluatko käydä tutustumassa viikkotoimintaan ilman, että sitoudut siihen vuodeksi? Tulet mukaan sitten kauden alussa tai kesken kautta, toimi edellä olevien ilmoittautumisohjeiden mukaan. Kun olet ilmoittautunut mukaan toimintaan ja sinulla on tiedossasi ryhmä, jonka toimintaan liityt, voit tutustua toimintaan siihen asti, kunnes ensimmäisen saamasi jäsenmaksulaskun eräpäivä koittaa. Tämä tarkoittaa noin 2-3 viikkokertaa ryhmän kokoontumispäivästä ja ilmoittautumispäivästä riippuen. Jos haluat pysyä mukana toiminnassa, maksa lasku normaalisti. Jos taas et halua jatkaa, lähetä erohakemus partion asiointipalvelussa. Tällöin laskusi mitätöidään etkä voi enää osallistua toimintaan.

Tutustuminenkin vaatii aina jäsenhakemuksen lähettämisen. Ilman voimassa olevaa jäsenyyttä emme voi ottaa ketään mukaan toimintaan.

Partiosta eroaminen

Joskus käy niin, että partiolle ei ole enää aikaa tai se ei enää vain kiinnosta. Tällöin pitää erota partiosta.

Erohakemus lähetetään asiointipalvelussa omat jäsentiedot kohdassa. Jäsentiedot-välilehdellä on Eroa -painike. Klikkaamalla painiketta avautuu erohakemus, jossa pyydetään jäsenyyden päättymispäivämäärää sekä eron syytä. Lippukunta saa tiedon hakemuksesta. Ei siis riitä, että jättää jäsenmaksun maksamatta.